Turvaliivit |
Alusasut |
Tarvikkeet |
Tilausohjeet |
Tietoa
yrityksestä |
SportSafe
Finland Oy on urheilun ja liikunnan turvallisuuteen keskittyvä
mikroyritys,
joka syntyi seurauksena yrittäjän pitkäaikaisesta harrastustoiminnasta
harrastekiekon, alppihiihdon ja hevosurheilun parissa. Kovat
turvaliivit ja suojukset olivat
kankeita, hiostavia ja
epämukavia käytössä, kun taas kevyiden liivien suojauskyky oli hyvin
rajallinen. Oli siis tarve löytää ratkaisu, joka olisi riittävän tukeva
eri käyttöihin, mutta ei ahdistaisi menoa. Hieman yllättäen ratkaisu
löytyi moottoriurheilun parista, jossa liivien ominaisuudet joutuvat
ajoittain erittäin koville.
Koska nämä meille keskeiset segmentit olivat myös Rukalle uusi
aluevaltaus, teimme
yhteistyösopimuksen ja lähdimme lyömään rumpua eri alojen
harrastajien pariin. Koronaviruksen aiheuttamat rajoitus- ja
sulkutoimenpiteet ovat tosin hidastaneet toimintaa merkittävästi, mutta
kuten jutila sanoisi 'mennään maaston mukaan'. |
Turvaliivien lisäksi olemme
ottaneet tuoteportfolioomme myös muita
tuotteita, joita olemme käyttäneet ja todenneet toimiviksi. Esimerkiksi
Merinovillaiset alusasut ovat osoittautuneet erittäin miellyttäviksi ja
kestäviksi käytössä. Samalla tavoin kunnollinen kypärähuppu on ollut
monin verroin tuubihuivia napakampi ratkaisu niin rinteessä kuin
ravatessakin. Samoin tulemme toimimaan myös jatkossa: etsimme koko ajan
uusia tuotteita portfolioomme ja testaamme ne ensin yhdessä eri lajien
harrastajien kanssa, jotta saamme riittävän hyvän kuvan tuotteen
toimivuudesta ja osaamme kertoa niistä tarpeeksi laajasti. Meidän
ensisijainen huomiomme tuotteiden
arvioinnissa kohdistuu niiden laatuun, toimivuuteen ja
monikäyttöisyyteen yli lajirajojen. Varastossa emme isommin tavaraa
makuuta, joten hyväksythän muutaman päivän toimitusajan tuotteillemme. |
Yrityksemme kotipesä on
Tampereella, mutta palvelemme asiakkaita koko
Suomessa postin välityksellä.
Yrityksen toiminnan pienestä volyymistä johtuen hienostunut verkkokauppa on vasta työn
alla, mutta koetetaan pärjätä tällä yksinkertaisella sivustolla sen julkistukseen
saakka. |
Tilausten
lisäksi toivotamme sinut tervetulleeksi keskustelemaan kanssamme myös
omassa harrastuksessasi ilmenneestä tarpeesta tai mahdollisista uusista
tuotteista, jotka sopisivat jakeluumme. |
Kastor 2.0
turvaliivi |
Tuotetiedot |
Käyttöalueet |
Hinta |
- Rinta- ja selkäsuoja - Yhtenäinen rintasuoja, vetoketju etuosan sivua pitkin - Stretch Cordura -päällysmateriaali - Lämpöä säätelevä Outlast®-vuori - Vyötärön ympäri kulkeva yhdistysvetoketju housuun (yhteensopiva Rukan MP-housujen kanssa) Suojien hyväksynnät: - Rintasuoja PPE directive (89/686/EEC) - Selän suoja EN 1621-2 2014 level 2 Koot: S - 3XL Pieni erä saatavana varastosta |
Moottoripyöräily Moottorikelkkailu Hevosurheilu Laskettelu Lumilautailu Maastopyöräily |
219,00€ sis. Alv Nyt pieni erä hintaan 159,00€ sis. Alv |
|
Kastor
3.0 turvaliivi |
Tuotetiedot |
Käyttöalueet |
Hinta |
- Rinta- ja selkäsuoja - Jaettu rintasuoja, vetoketju etusosan keskeltä - Stretch Cordura -päällysmateriaali - Lämpöä säätelevä Outlast®-vuori - Vyötärön ympäri kulkeva yhdistysvetoketju housuun (yhteensopiva Rukan MP-housujen kanssa) Suojien hyväksynnät: - Rintasuoja EN1621-3:2016 (LVL 1) - Selän suoja EN 1621-2 2014 level 2 Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa |
Moottoripyöräily Moottorikelkkailu Hevosurheilu Laskettelu Lumilautailu Maastopyöräily |
229,00€ sis. Alv |
|
Alkuun |
|||
RPS turvapaita |
Tuotetiedot |
Käyttöalueet |
Hinta |
- Suojapaita, jossa CP1
rintasuoja, LP1-suojat kyynärpäissä ja
olkapäillä, sekä All back selkäsuoja - Jaettu rintasuoja, vetoketju etusosan keskeltä - Stretch Cordura -päällysmateriaali kehon alueella - Lämpöä säätelevä Outlast®-vuori sekä Outlast®-fleece hihat - Vyötärön ympäri kulkeva yhdistysvetoketju housuun (yhteensopiva Rukan MP-housujen kanssa) Suojien hyväksynnät: - Rintasuoja EN 1621-3 2016 (LVL 1) - LP1-suojat EN 1621-1 2012 (LVL 1) - Selän suoja EN 1621-2 2014 level 2 Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa. Varmistamme toimitusajan tilauksen yhteydessä |
Moottoripyöräily Moottorikelkkailu Hevosurheilu Laskettelu Lumilautailu Maastopyöräily Palloilulajit |
299,00€ sis. Alv | |
LB
Lower Back Protector tukivyö |
Tuotetiedot |
Käyttöalueet |
Hinta |
- Rukka D3O Air alaselänsuoja - Outlast® auttaa lämpötasapainon säilyttämisessä - Päällystetty vettähylkivällä mikrokuitumateriaalilla - Leveä tarrakiinnitys - Suositellaan käytettäväksi Rukka selkäsuojien kanssa. Koot S - XL Suojien hyväksynnät: - EN 1621-2 2014 Tilausvalikoimassa |
Suojaliiviä täydentävä
tuote esim. alppihiihtoon |
79,95 sis. Alv |
|
Kastor
/ Cepi turvaliivi |
Tuotetiedot |
Käyttöalueet |
Hinta |
- Rinta- ja selkäsuoja - Selkäosan suoja lyhyt - Vetoketju etusosan keskeltä - Stretch Cordura -päällysmateriaali - Lämpöä säätelevä Outlast®-vuori Suojien hyväksynnät: - EN 1621-2 2014 Poistuva tuote, rajoitettu saatavuus |
Lyhyen selkäsuojan ansiosta hyvä
sopivuus esim. jääkiekkohousujen kanssa |
199,95 sis. Alv |
|
Alkuun |
Moody
housu |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Miesten
Merinovillaiset alushousut - Korkealaatuista eristävää Merinovillaa - Miellyttävä, pehmeä ja hengittävä - Siirtää liikalämpöä iholta pitäen kehon lämmön tasaisena - Säilyttää lämpimyytensä myös kosteana Merinovilla on luonnonmateriaali, joka tuntuu miellyttävältä käytössä kaikissa oloissa. Se säilyttää ominaisuutensa ja pysyy lämpimänä myös kastuneena Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa |
59,95€
sis. Alv |
|
Moody
paita |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Miesten
Merinovillainen aluspaita - Korkealaatuista eristävää Merinovillaa - Miellyttävä, pehmeä ja hengittävä - Siirtää liikalämpöä iholta pitäen kehon lämmön tasaisena - Säilyttää lämpimyytensä myös kosteana Merinovilla on luonnonmateriaali, joka tuntuu miellyttävältä käytössä kaikissa oloissa. Se säilyttää ominaisuutensa ja pysyy lämpimänä myös kastuneena Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa |
59,95€ sis. Alv | |
Luna
housu |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Naisten
merinovillaiset alushousut - Korkealaatuista eristävää Merinovillaa - Miellyttävä, pehmeä ja hengittävä - Siirtää liikalämpöä iholta pitäen kehon lämmön tasaisena - Säilyttää lämpimyytensä myös kosteana Merinovilla on luonnonmateriaali, joka tuntuu miellyttävältä käytössä kaikissa oloissa. Se säilyttää ominaisuutensa ja pysyy lämpimänä myös kastuneena Koot: S - XL Tilausvalikoimassa |
59,95€ sis. Alv | |
Luna
paita |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Naisten
merinovillainen aluspaita - Korkealaatuista eristävää Merinovillaa - Miellyttävä, pehmeä ja hengittävä - Siirtää liikalämpöä iholta pitäen kehon lämmön tasaisena - Säilyttää lämpimyytensä myös kosteana Merinovilla on luonnonmateriaali, joka tuntuu miellyttävältä käytössä kaikissa oloissa. Se säilyttää ominaisuutensa ja pysyy lämpimänä myös kastuneena Koot: S - XL Tilausvalikoimassa |
59,95€ sis. Alv | |
Alkuun |
||
Outlast
Long John housu |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Tekninen
alushousu, miesten mitoitus Outlast lämmönsäätelymekanismi varastoi ja vapauttaa kehon lämpöä. Se pitää käyttäjänsä kehon lämpötilan juuri sopivana riippuen ulkolämpötilasta ja käyttäjän aktiivisuudesta. Kun liikut tai ulkolämpötila nousee, Outlastin thermo-kuulat muuttuvat kiinteästä nesteeksi ja varastoivat samalla kehosta vapautuvaa lämpöä. Kun alat jäähtyä, Outlastin thermo-kuulat muuttuvat takaisin kiinteäksi. Tässä muutoksessa varastoitunut lämpö palautuu takaisin sinulle. Outlast-alusasu toimii myös aktiiviliikunnassa. Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa |
49,95€ sis. Alv | |
Outlast
Long John paita |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Tekninen
aluspaita, miesten mitoitus Outlast lämmönsäätelymekanismi varastoi ja vapauttaa kehon lämpöä. Se pitää käyttäjänsä kehon lämpötilan juuri sopivana riippuen ulkolämpötilasta ja käyttäjän aktiivisuudesta. Kun liikut tai ulkolämpötila nousee, Outlastin thermo-kuulat muuttuvat kiinteästä nesteeksi ja varastoivat samalla kehosta vapautuvaa lämpöä. Kun alat jäähtyä, Outlastin thermo-kuulat muuttuvat takaisin kiinteäksi. Tässä muutoksessa varastoitunut lämpö palautuu takaisin sinulle. Outlast-alusasu toimii myös aktiiviliikunnassa. Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa |
49,95€ sis. Alv | |
Outlast
overall |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Tekninen
alushaalari, miesten mitoitus - Kokohaalari pitää selän suojassa myös silloin, kun joudut kumartelemaan tai kyykistelemään harrastaessasi - Pieni kilpikonnakaulus - Vetoketju edessä keskellä Outlast lämmönsäätelymekanismi varastoi ja vapauttaa kehon lämpöä. Se pitää käyttäjänsä kehon lämpötilan juuri sopivana riippuen ulkolämpötilasta ja käyttäjän aktiivisuudesta. Kun liikut tai ulkolämpötila nousee, Outlastin thermo-kuulat muuttuvat kiinteästä nesteeksi ja varastoivat samalla kehosta vapautuvaa lämpöä. Kun alat jäähtyä, Outlastin thermo-kuulat muuttuvat takaisin kiinteäksi. Tässä muutoksessa varastoitunut lämpö palautuu takaisin sinulle. Outlast-alusasu toimii myös aktiiviliikunnassa. Koot: S - 3XL Tilausvalikoimassa |
89,95€ sis. Alv | |
Alkuun |
RWS Neckwarmer |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Tuulenpitävä
Gore Windstopper kaulasuoja suojaa leukaa, kaulaa ja rintaa - Helppo sovittaa, säädettävä tarrakiristys takana - Soveltuu erityisesti moottoriurheiluun, alppihiihtoon ja hevosurheiluun Koot: S, M, L Tilausvalikoimassa |
49,95€
sis. Alv |
|
WS Neo Neckwarmer |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Elastinen
Gore Windstopper-materiaali suojaa leukaa, kaulaa ja rintaa - 100% tuulenpitävä ja hengittävä materiaali - Helppo pujottaa pään yli - Soveltuu erityisesti moottoriurheiluun, alppihiihtoon ja hevosurheiluun Koot: S, M, L Tilausvalikoimassa |
49,90
sis. Alv |
|
RWS Hood kypärähuppu |
Tuotekuvaus |
Hinta |
Tuulenpitävä
Gore Windstopper huppu-kaulasuoja suojaa leukaa, kaulaa, niskaa ja
rinnan yläosaa - Hupun Coolmax-materiaali tuntuu miellyttävän viileältä ihoa vasten Koot: S, M, L Tilausvalikoimassa |
49,95
sis. Alv |
|
Alkuun |
Verkkokaupan
avaamiseen saakka
käytössä on kaksi tapaa tilata tuotteita: 1. Lähetä meille sähköpostia ja kerro, mitä tarvitset 2. Soita numeroon 040 5787 447. Hannu vastaa puhelimeen arkisin 9.00 - 17.00. ja ottaa tilauksesi vastaan |
Yhteydenottotavasta
riippumatta varaudu jo ennalta kertomaan meille
seuraavat asiat: - Yhteystietosi - Tilaamasi tuote / tuotteet - Tuotteiden määrä - Tuotteiden koko / koot - Toimitusosoite - Haluamasi toimitustapa ja siihen mahdollisesti liittyvät lisäpalvelut (esim. toimitus kotiovelle) |
Kuluttaja-asiakkaille
lähetämme tuotteet postiennakolla. |
Tampere - Helsinki -akselilla voimme myös toimittaa tuotteet perille itse, kuljemme kaupunkien väliä viikottain. |
Sportsafe
Finland Oy Kuljuntie 284 37200 Siuro Myynti: Valpurintie 8 00270 Helsinki |
Puh:
040 5787 447 Email: info@sportsafe.fi LY-tunnus: 3086534-7 |